Nainen ja urheilu

Nainen…urheilu… Onko olemassa kahta muuta substantiivia, jotka olisivat yhtä vastakkaisia kuin nämä?

Jos annat naiselle mailan, oli kyse sitten minkä lajin mailasta tahansa, otetaan nyt vaikka esimerkkinä jääkiekko, salibändy, tennis, ym. niin suurimmalla osalla naisista ei ole minkäänlaista käsitystä siitä miten mailaa tulisi pidellä kädessä saati sitten käsitellä. Tai miten pallon saa lähtemään mailasta maata pitkin toiselle pelaajalle, tai miten sen saa nostettua ilmaan?

Naisen ruumiinrakenne on sellainen että sillä on myös hankalampi käsitellä minkäänlaisia mailoja kuin miehillä. Olen tullut siihen tulokseen että ruumiinrakenne sekä moniin urheilulajeihin soveltuva koordinaatiokyky on miehillä paljon parempi kuin naisilla.

Jos saat naiset pelaamaan jotain urheilulajia keskenään, otetaan nyt esimerkkinä vaikka jalkapallo, niin heistä jokainen juoksee pallon perässä kuin häiriintynyt kana vailla minkäänlaista järkeä tai taktiikkaa. Pahimmassa tapauksessa he jostain miehelle käsittämättömästä syystä "kiljuvat" ja/tai kikattavat samanaikaisesti.

Olen myös tullut siihen tulokseen, että naisia on turha yrittää saada ymmärtämään miksi jalkapallo on niin hieno laji. Naisen ajatusten ja sinun ajatustesi välillä saattaa olla niin syvä ymmärtämättömyyden kuilu, että on turha edes yrittää päästä siitä läpi.
Olen silti huomannut, että kyllä naiselle voi puhua jalkapallosta, mutta se pitää tehdä naisen ehdoilla. Keskusteluun pitää ujuttaa naista kiinnostavia asioita ja teeskennellä että ne kiinnostavat myös sinua. (Kuten jonkun pelaajan ulkonäkö, mistä maasta tämä on kotoisin, onko hänellä tyttöystävää ym.) Missään nimessä ei saa koskaan pitää naisen kysymyksiä arvottomina tai nauraa niille, vaikka ne olisivat kuinka hölmöjä tahansa sinun mielestäsi. Esimerkkejä tällaisista kysymyksistä voi olla esim. Mikä on paitsio? Kumpaan suuntaan punaiset hyökkäävät? Miksi tuo pelaaja otti pallon käteensä? Miksi tuo sai keltaisen kortin? Ym.

Puhuessa naisen kanssa jalkapallosta, voi myös ujuttaa keskusteluun maantietoa, sillä usein naiset ovat kiinnostuneita matkustelusta.

Eipä tässä muuta sitten kuin onnea kaikille miehille yrityksiinne keskustella tyttöystävienne ja vaimojenne kanssa jalkapallosta tai urheilusta yleensäkin..

Elämää suurempi jalkapallo

Diego Armando Maradona sai ensimmäisen jalkapallonsa kolme -vuotiaana ja nukkui siitä lähtien pallo kainalossaan. En muista koska sain itse ensimmäisen jalkapalloni, enkä ensimmäisiä potkimiskertojani, enkä edes sitä milloin aloin tykätä jalkapallosta, vai oliko se tykkääminen ensi hetkestä lähtien läsnäoleva tunnetila? Tiedän kuitenkin että rakkaus jalkapalloon on ollut minulla jo pienestä pojasta lähtien..
Minun suuri idolini oli Diego Maradona ja muistan kuinka Italian MM-kisoissa 1990 minulla oli tarrakirja, johon kerättiin kuvia joukkueista ja pelaajista. Muistan vieläkin sen hetken kun Maradonan kuva löytyi tarra-arkista. Se oli häkellyttävän onnellinen hetki.
Monien muiden pikkupoikien tavoin minunkin unelmana oli tulla maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi. Se ei kuitenkaan toteutunut, minusta ei tullut edes veikkausliigatason pelaajaa. En minä silti huono jalkapallossa ollut, mutta elämä ei aina mene niin kuin sitä pikkupoikana suunnittelee.
Onneksi rakkautta jalkapalloa kohtaan ei voi kukaan ottaa pois. Uskon että otettuni pikkupoikana jalkapallon sydämeeni, se ei tule sieltä koskaan katoamaan. Voin aina kokea samoja häkellyttäviä tunnetiloja kuin pikkupoikana katsellessani MM ja EM kisoja kotisohvalta. Tai tuntea sitä suunnatonta mielihyvää ja rauhaa ottaessani nahkakuulan kainalooni ja mennessäni itse potkimaan sitä läheiselle kentälle.

Varhaisin muisto lapsuudesta...

Varhaisin muistoni lapsuudestani on uima allas kerrostalossa, jossa vanhempani asuivat siihen aikaan. Olin silloin kaksi -vuotias. Jotkut sanovat että en voi muistaa moista, mutta mieleni syövereihin on piirtynyt kuva tuntemattomasta uima-altaasta ja äitini hahmo vedessä. En tosin muista miltä äitini näytti, mutta uima-allas on kirkkaana mielessäni. En ole koskaan vieraillut jälkeenpäin kyseisessä paikassa tarkastamassa, onko uima-allas samanlainen kuin se on mielessäni. Ehkä joskus tulevaisuudessa otan asiasta selvää.
Tuon tapahtuman jälkeen täytyy mennä eteenpäin muutamia vuosia, ennen kuin seuraava muisto lapsuudesta tulee mieleeni. En pysty sanomaan mikä on aikajärjestyksessä seuraava muisto, sillä ne ovat paljon hämärämpiä, kuin uima-allas.
Olen joskus miettinyt, että miksi kyseinen muisto on jäänyt mieleeni. Ehkä se on ollut jollain tavalla jännittävä tai dramaattinen kokemus. Uimaria minusta ei ole kuitenkaan tullut, enkä myöskään pelkää vettä vaikka jotain suurta tuossa uima-allas hetkessä on täytynyt olla.